“Yhtä ikävää kohtaamista vastaan on sata hyvää”

IMG_3055Neljä irakilaismiestä osallistuu kesäkuussa kesäteatterinäytelmään, jossa käsitellään pakolaisten Suomeen tuloa ja paikallisten suhtautumista heihin. Esityksessä turvapaikanhakijat näyttelevät ikään kuin itseään.

Näytelmän harjoituksiin osallistuminen on antanut miehille mahdollisuuden tutustua suomalaisiin, suomalaiseen kulttuuriin ja oppia suomen kieltä nopeasti. Yhdessä tekeminen on myös synnyttänyt tärkeitä kohtaamisia.

–Haluamme ymmärtää ihmisiä ja puhua ihmisten kanssa, Sarhan, 24, sanoo.

Sarhan on urheilullinen; pelaa jalkapalloa ja pyöräilee päivittäin. Hän on saanut näytelmässä sitä vastaavan roolin.

Näytelmän harjoituksia on kevään aikana kerran viikossa ja niissä on ollut kotoisa tunnelma. Ensimmäisten harjoitusten päätteeksi Walid, 35, sanoi tuntevansa kuin olisi perheensä kanssa.

Mosulista kotoisin olevat miehet kertovat, etteivät ole saaneet mitään yhteyttä perheisiinsä sen jälkeen, kun itse pakenivat maasta. Irakista puhuminen tekee miehet surullisiksi ja heidän äänensä madaltuvat. Välillä katse harhailee ulkona räntäsateessa. Irakissa on jo yli 30 astetta lämmintä, mutta elämä siellä on liian vaikeaa.

–Haluan kertoa suomalaisille, miksi tulin Suomeen. Haluan, että ihmiset ymmärtävät, että minun kaupunkini on tosi vaarallinen. En voi elää siellä, Saad, 26, sanoo.

Saad aloitti ahkeran kielen opiskelun heti Suomeen tultuaan, kuusi kuukautta sitten. Harjoittelu on tuottanut tulosta: nyt hän asioi ja keskustelee aina suomeksi, sekä kääntää kavereiden avuksi.

Pikkutakkiin pukeutunut Sinan, 24, on porukasta ainoa, joka osaa englantia hyvin. Sinan on ammatiltaan maantiedon opettaja. Walid on historianopettaja ja hän on kiinnostunut Suomen historiasta.

–Venäjän ja Ruotsin vallan vaikutus Suomeen kiinnostaa, mutta en tiedä siitä paljoa, Walid kertoo arabiaa, suomea ja englantia yhdistelemällä.

Teatteri on kuin kulttuurifoorumi, jossa opimme toistemme kulttuurista.

 

Näytelmäharjoituksiin osallistuminen saa miesten ajatukset hetkittäin muualle. Kerran viikossa murheet voi unohtaa, eikä kotiasioita tarvitse ajatella yhtenään, vaikka kaikki asiat siitä muistuttavatkin.

–Osaan tehdä tuollaisen katon. Ja tuollaisen seinän, Saad tutkii ravintolan sisustusta eikä jaksa enää tulkata.

Walid pitää teatteria tärkeänä ajankuluna.

–Teatteri on kuin kulttuurifoorumi, jossa opimme toistemme kulttuurista. Tällaista meillä ei ole Irakissa.

Sinan on samaa mieltä.

–Tapaamme suomalaisia ihmisiä, opimme suomea ja uusia lauluja, Sinan kertoo.

Harjoituksissa miehet tapailevat suomenkielisiä lauluja rohkeasti ja ne jäävät soimaan päähän. Näytelmässä on kohtaus, jossa miehet kertovat omista taustoistaan yleisölle.

–Minusta on hyvä, että me myös kerromme itsestämme, siitä keitä me olemme, Sinan lisää.

Suomalaiset ja irakilaiset ovat aika erilaisia.

–Suomalaiset ovat rauhallisia. Irakissa ollaan paljon perheen ja ystävien kanssa ja kylään voi tulla koska tahansa. Suomessa moni asuu yksin ja tapaamiset sovitaan etukäteen, Walid pohtii.

Näytelmässä käsitellään myös suomalaisnaisen ja turvapaikanhakijan ystävyyssuhdetta. Naisten asemasta Irakissa miehet äityvät keskustelemaan pitkään arabiaksi.

–Se riippuu alueesta, perheestä, koulutuksesta ja naisesta itsestään. Ja jotkut naiset pitävät huivia, jotkut eivät, Sinan analysoi.

Hän näyttää kuvaa naislentäjästä. Siinä on hänen äitinsä.

Joissain perheissä isät ja veljet kuitenkin määräävät, mitä naiset saavat tehdä, kenen kanssa liikkua ja miten heidän tulee pukeutua. Irakilaismiehet eivät silti oikein ymmärrä kysymystä siitä, mitä mieltä he ovat suomalaisista naisista ja heidän pukeutumisestaan.

­–Suomessa kaikki ovat vapaita. Naiset saavat tehdä, mitä itse haluavat. He eivät ole vauvoja, Saad sanoo ja Sarhan nyökyttelee vieressä.

Walidin mielestä Suomessa naisten asema on parempi ja hän pitää siitä, ettei täällä ole heimoajattelua.

–Mitä itse ajattelet, kun istut tässä meidän kanssa kahvilla? Sinan heittää kysymyksen naishaastattelijalle.

He kysyvät, mistä olen kotoisin ja toivottavat tervetulleeksi.

 

Vaikka koti-ikävä vaivaa, miehet hokevat, että Suomessa on nyt hyvä. He eivät ole vielä saaneet oleskelulupaa ja asia painaa mieltä. Monenlaisia kohtaamisia suomalaistenkin kanssa on ollut.

–Ihmiset ovat ystävällisiä ja hymyilevät kadulla ja kaupassa. Olen iloinen, kun näen paljon hyviä ihmisiä. He kysyvät, mistä olen kotoisin ja toivottavat tervetulleeksi, Sarhan kertoo.

Kaikki kohtaamiset eivät silti ole onnistuneita. Joskus heille huudetaan junassa tai kadulla: kysytään, mitä he täällä tekevät.

–En välitä siitä. Jos yksi kohtaaminen on huono, seuraavat sata ovat hyviä, Sarhan uskoo.

Hän laittaa käden sydämelleen kättelyn päätteeksi niin kuin asiaan kuuluu.

 

 

 

Veikkolan Kartanoteatterin esitys Pako Veikkolaan saa ensi-iltansa 18.6. Navalan kesäteatterissa. Juttu on julkaistu alunperin Kylänraitti-lehdessä.

 

 

Lisää kirjanmerkkeihin permalink.

Kommentointi on suljettu.