Näin päiväni kuluvat: Odottelua, kortin peluuta, odottelua…

PAhmed1ään pudistus ja surullinen naurahdus. Se on Aminin ensireaktio kysymykseen, miten päivät vastaanottokeskuksessa sujuvat. Tekemistä ei ole.

–Kun herään, saatan mennä pelaamaan muiden kanssa korttia. Välillä siivotaan tai urheillaan, sitten syödään, ja taas pelataan korttia.

Entinen elämä, pitkät työpäivät ja vapaa-aika läheisten kanssa, on historiaa. Paitsi läheisiään, Amin kaipaa työntekoa ja kiireistä päivärytmiä.

Nyt päivät tuntuvat usein tyhjiltä, ja siten olokin tuntuu tyhjältä. Tekemättömyys saa entistä passiivisemmaksi. Ja kun on liikaa aikaa olla, on liikaa aikaa ajatella. Etenkin nukkumaan mennessä kaikki ajatukset, traumat, pelot ja jännitys tulevasta pyörivät mielessä.

Onneksi kuitenkin uni tulee, ennemmin tai myöhemmin yöllä. Niin ei ole kaikilla turvapaikanhakijoilla. Ja on päivissä hyviäkin hetkiä. Ja on hyviäkin päiviä. Esimerkiksi päivystys puolueteltan äärellä yhtenä päivänä Helsingin Itäkeskuksessa.

Keskustelimme ihmisten kanssa ja vastailimme kysymyksiin.

 

– Meitä pyydettiin mukaan, ja lähdimme mielellämme. Keskustelimme ihmisten kanssa ja vastailimme kysymyksiin, joita he halusivat esittää.

Rähinältä ja asiattomilta kommenteilta ei vältytty, mutta enimmäkseen kokemus oli ehdottomasti myönteinen. Vastaavanlaisiin tempauksiin hän voisi osallistua jatkossakin. Myös vapaaehtoistoiminta kiinnostaisi, jos sellaiseen tulisi tilaisuus.

Ne, joiden vainoa hän lähti pakoon, tappoivat hänet.

 

Vastaanottokeskuksissa asuvat turvapaikanhakijat ovat nyt Aminin lähimmäisiä. Joidenkin kanssa hän tulee hyvin toimeen, joihinkin taaskortit ei välttämättä voi luottaa. Ja joistakin on tullut ystäviä, joista saa seuraa ja iloa – niin kauan kuin he asuvat samassa talossa.

Turvapaikkakuulustelurumba on käynnissä, ja osa on jo saanut kutsuja ja päätöksiä.

Aminin vastaanottokeskuksessa lähes kaikki haastattelussa käyneet ovat saaneet kielteisen päätöksen. Heidän pitää palata tai he ovat jo palanneet takaisin kotimaahansa. Yksi Aminin hyvä ystävä lähti jokin aika sitten. Ystävän lähtö tekee surulliseksi. Samalla häntä piinaa jatkuva odotus siitä, milloin oma haastattelu on, ja pelko, että päätös on kielteinen.

– Yksi ystäväni lähti vapaaehtoisesti takaisin Irakiin. Myöhemmin kuulin hänen serkultaan, että hän oli kuollut pian palattuaan. Ne, joiden vainoa hän lähti pakoon, tappoivat hänet.

Tämänkaltaisia raakoja tapauksia on muitakin, mutta kauhuskenaarioita ei kannata miettiä. Aminin on vain toivottava myönteistä päätöstä, jotta saisi elää turvassa. Ja ehkä joskus – ehkä joskus – takaisin kotimaahan.

Mutta nyt eletään Suomessa – ja odotetaan. Amin on alkanut urheilla aktiivisesti, sillä hän haluaa takaisin yhtä hyvään kuntoon kuin on omien sanojensa mukaan ollut aikaisemmin.

Vastaanottokeskuksessa asuessa liikunta on ollut vähäistä ja ruokailu toisenlaista. Urheilu ja terveellinen ruokavalio antavat energiaa ja muuta ajateltavaa.

Kesäkin on edessä. Illat ovat jo valoisia.

 

 

Lisää kirjanmerkkeihin permalink.

Kommentointi on suljettu.