Pakomme alkoi kaksi vuotta sitten – Näin se eteni

T13383835_1090960390975469_525770919_oämä on minun tarinani. Nimeni on Ghazwan. Olen 26-vuotias. Pakenin Irakista perheeni kanssa yli kaksi vuotta sitten Turkkiin. Vuosi sitten lähdimme veljeni Sinanin, 24, kanssa Turkista veneellä Eurooppaan. Päädyimme Suomeen etsimään turvaa.

Saavuimme tänne viime lokakuussa. Siitä lähtien olemme odottaneet oleskelulupaa ja että voisimme aloittaa elämämme alusta.

Sitä ennen meidän kuitenkin piti ensin ylittää meri. Ihmiset kutsuvat sitä “Kuoleman mereksi”. Ja sen ylittäminen todellakin oli kauheaa. Yritimme kaksi kertaa.

Ensimmäisellä kerralla, kun olimme jo keskellä merta, vene alkoi upota. Naiset ja lapset huusivat, joten kuljettajamme kääntyi takaisin Turkin rannikolle. Kun saavuimme, poliisi pidätti meidät päiväksi.

Kun he vapauttivat meidät toisena päivänä, yritimme ylittää meren uudestaan samanlaisella veneellä. Tällä kertaa onnistuimme ja pääsimme Kreikkaan. Olimme onnellisia. Ihmiset jakoivat vettä ja ruokaa sekä opastivat meidät oikeaan suuntaan.

Ihmiset kutsuvat sitä “Kuoleman mereksi”.

 

Kun olimme saapuneet Kreikkaan, lähdimme kävellen eteen päin. Kävelimme kolme tuntia, kunnes löysimme taas ihmisiä, jotka auttoivat meitä. He antoivat ruokaa ja lähettivät meidät busseilla leirille. Olimme siellä yhden päivän. Seuraavana päivänä menimme satamaan, josta laiva meidät Ateenaan. Ateenasta menimme bussilla Makedoniaan. Matka kesti melkein yhdeksän tuntia.

Bussi pysähtyi Makedonian rajalla, jossa Punainen Risti jakoi vaatteita ja ruokaa. Siellä oli myös lääkäri. Odotimme viisi tuntia ennen kuin armeija antoi luvan ylittää rajan. He opastivat meitä oikealle tielle – busseihin, jotka veivät Serbiaan.

Bussimatka Serbiaan kesti jälleen kahdeksan tuntia.13410787_1090960364308805_363249334_o

Pysähdyimme rajalle. YK otti meidät siellä vastaan. He antoivat ruokaa, vettä ja vaatteita, sekä taskulamppuja, koska oli pimeää. He ohjasivat meidät oikeaan suuntaan. Kävelimme pimeydessä mutaisessa maassa.

Kun se koettelemus oli ohi ja päädyimme Serbiaan, vaatteemme olivat likaisia ja olimme väsyneitä.

Serbiasta löysimme suoran bussiyhteyden Kroatiaan. Vietimme siinä kuusi tuntia. Kroatian rajalla oli avustusjärjestöjä auttamassa ihmisiä. Sieltä kävelimme noin kymmenen minuuttia ja järkytyimme.

Kauhistuimme nähdessämme, kuinka tuhannet ihmiset odottivat siellä, koska poliisi oli sulkenut rajan.

Nukuimme toistemme päällä kaduilla.

 

Odotimme kymmenen tuntia.

Nukuimme toistemme päällä kaduilla. Sen jälkeen pääsimme jotenkin Kroatiaan, jossa meidät vietiin busseilla leirille. Siellä oli telttoja. Satoi. Kaikki teltat olivat täynnä. Mutta olimme niin väsyneitä, että nukuimme ulkona sateessa.

Vietimme tuolla leirillä kaksi päivää. Siellä on niin paljon ihmisiä. Sen jälkeen meidät vietiin junalla Unkariin.

Unkarissa vaihdoimme junaa ja menimme Itävaltaan. Kun pääsimme sinne, ihmiset tunsivat olonsa onnellisiksi. Lepäsimme tunnin, ennen kuin otimme taksin Viennaan.

Kun saavuimme Viennaan, emme tienneet mitä tehdä. Yllättäen eräs tyttö tuli kysymään, tarvitsisimmeko paikan, jossa levätä. Tottakai tarvitsimme! Hän vei meidät leirille, jossa oli lääkäri, ruokaa ja vaatteita. Olimme siellä kolme päivää ennen kuin lähdimme junalla Saksaan.

Olimme kuitenkin onnekkaita ja pääsimme Tanskan läpi ongelmitta.

13410834_1090960434308798_256841656_o

Kun sitten päädyimme junalla Saksaan, poliisi otti meidät kiinni ja vei meidät jollekin leirille. Hetken päästä he siirsivät meidät toiselle leirille Frankfurtiin, jossa vietimme yhden päivän.

Seuraavana päivänä karkasimme leiriltä Hampuriin ja löysimme Punaisen Ristin. He auttoivat meitä ja ohjasivat ottamaan laivan Ruotsiin. Kun saavuimme satamaan, näimme, että monet odottivat lipunmyyjää. Kun lipunmyyjä lopulta tuli, ihmiset juoksivat ostamaan lippuja. Puolen tunnin päästä liput olivat loppu. Meidän käskettiin odottaa seuraavaan päivään.

Siellä ei kuitenkaan ollut paikkaa, jossa nukkua. Voi, että meitä harmitti silloin! Emme tienneet mitä tehdä.

Ajattelimme ottaa junan Saksasta Ruotsiin, mutta ihmiset varoittelivat, että poliisi saattaa ottaa meidät kiinni Tanskassa ja pakottaa jättämään sormenjäljet siellä. Ihmiset pelkäsivät sitä.

Mutta sillä hetkellä meillä ei ollut muuta mahdollisuutta. Otimme siis junan Saksasta Ruotsiin. Olimme kuitenkin onnekkaita ja pääsimme Tanskan läpi ongelmitta. Saavuimme Malmöön. Tunsimme olevamme turvassa ja otimme junan Tukholmaan.

Siellä vietimme yhden päivän ennen viimeistä junaa Suomeen.

 

Lisää kirjanmerkkeihin permalink.

Kommentointi on suljettu.